Seattlen tyrmäävän hienossa keskuskirjastossa on paljastettu mielenkiintoinen taideteos. Taitelija George Legradyn luovan työn tulos rakentuu kuudesta plasmanäytöstä, joilla esitetään jatkuvana virtana sanoja kirjastosta lainattujen teosten nimistä.

Taiteen ja teknologian yhdistyessä liikutaan mielenkiintoisella maaperällä. Legardyn teoksen tapauksessa taideteos ei varsinaisesti tarjoa katsojilleen muuta kuin kiehtovan katseluelämyksen mutta taideteoksia voitaisiin käyttää myös hyödyllisen tiedon esittämiseen. Ambient Devices:in valmistavat laitteet ovat idean yksi toteutus, mutta eivät tarjoa kovinkaan mykistävää taide-elämystä. Sitä vastoin länsinaapurissamme pyörivän Informative art -projektin tuotoksia voisi mainioisti katsella taidegalleriankin seinillä.

[via Librarian.net]

Mielenkiintoinen IFLA2005-konferenssipaperi aiheenaan näyttöluetteloiden paikalleen jämähtänyt kehitys: Recommendations for urgently needed improvement of OPAC and the role of the National Bibliographic Agency in achieving it John D. Byrum, Jr.Recommendations for urgently needed improvement of OPAC and the role of the National Bibliographic Agency in achieving it. 71th IFLA General Conference and Council. August 14th - 18th 2005, Oslo, Norway :

Pari katkelmaa:

Todayâ€TMs information seekers have been conditioned by Web search engines to expect immediate gratification as the result of user-friendly Web experiences. In contrast, it is increasingly apparent that traditional library OPACs do not provide the same ease of use or access to information.

[...]At the sametime, NBAs must address the need for a new generation of OPACs that offers significantly enhanced functionality, much of which can be based on standard features of Web search engines and online bookstores. In view of alternatives available to information seekers, these needs require immediate attention if NBAs and libraries are to retain the support of satisfied users into the 21st century. This paper offers specific recommendations to assist them in identifying and implementing appropriate responses.

Increasingly, users do not depend on the OPAC to reach the resources in which they are interested. Rather, the vast majority has readily turned to fast and often precise search engines like Google that were developed in response to the proliferation of Web materials. Indeed it seems indisputable that the vast majority are satisfied with such tools, even though they often encounter voluminous and imprecise result sets.

Olen jo pitkään ihmetellyt, miksei yksikään kirjastojärjestelmä, jota olen asiakkaan ominaisuudessa käyttänyt, sisällä Amazon-kirjakaupasta tuttua suosittelijajärjestelmää. Kuinka mukavaa olisikaan, kun järjestelmä osaisi suosittaa tuntemattomaksi jääneitä teoksia ja kirjailijoita omien lainaustottumusten mukaan. Amazon-verkkokirjakaupassa suosittelijatoiminto toimii hyvin ja on ainakin allekirjoittaneen kohdalla poikinut monta kirjaheräteostosta.

Elokuun Library Journalin artikkeli Delving into Data palautti mieleen vanhat pohdintani ihanteellisesta näyttöluettelosta, jossa suosittelijajärjestelmä olisi yksi osa. Artikkelissa käsitellään tiedon louhintaa ja kirjastoja.

Tiedon louhinnan avulla voidaan esimerkiksi selvittää, mikä on esimerkiksi kaikkien kirjaston 23-vuotiaiden asiakkaiden suosikkikirja tai vaikkapa mitä kirjallisuutta lukevat Tampereen seudun 33800-postinumeroalueella asuvat asiakkaat. Tarkoituksena on siis yhdistää kaikki käytettävissä oleva data, kuten esimerkiksi teoskohtaiset lainaustiedot, kävijätilastot ja kirjaston asiakasrekisteri yhteen tietovarastoon, josta voidaan erilaisia tilastollisia menetelmiä käyttäen etsiä eri muuttujien välisiä yhtäläisyyksiä. Louhittua tietoa voitaisiin sitten käyttää kirjaston toiminnan kehittämisessä, vaikkapa juuri näyttöluettelon suosittelijatoiminnon pohjana.

Artikkeli herätti mielenkiinnon tutkia aihetta hieman tarkemmin. Scott Nicholson Syrakusan yliopistosta lienee kansainvälisen tiedeyhteisön parhaiten asiaan perehtynyt henkilö. Hänen ideoimansa on myös bibliomining-termi, jolla viitataan tiedon louhintaan kirjastokontekstissa. Uuden termin keksiminen oli tarpeen sillä hakulauseella "data mining" +libraries hakukoneet löytävät pääasiassa viitteitä tiedon louhinnassa käytettyjä ohjelmakirjastoja käsitteleviin sivuihin. Nicholson tekee tutkimustyötänsä tunnetuksi ylläpitämällään www.bibliomining.com-verkkosivustolla, joka on laajin verkosta löytämäni aihetta käsittelevä kokonaisuus.

Nicholson on artikkeleissaan pohtinut aihetta monelta suunnalta, eikä yksityisyyden suoja ole niistä vähäpätöisin. Suosittelijajärjestelmäideaani kypsytellessäni olen pohtinut samoja kysymyksiä, eikä käsittääkseni henkilötietolaki tai muukaan säädös estäisi suomalaisia kirjastoja soveltamasta tiedon louhintaa toiminnassaan. Tietovarantoa rakennettaessa on vain huolehdittava siihen syötettävän datan asianmukaisesta puhdistamisesta kaikesta tiedosta, jonka perusteella voidaan päästä yksittäisten asiakkaiden tasolle. Tiedon louhinnan tarkoituksena on tutkia asiakasryhmien- ei yksittäisten asiakkaiden - käyttäytymistä ja kerätä tietoa, joka voi auttaa asiakkaiden ymmärtämisessä. Käsittääkseni nykyisin kirjastot tuhoavat tietojärjestelmistään lainaustapahtumaan liittyvät tiedot lainatun aineiston tietoja lukuunottamatta kun aineisto palautetaan. Tällöin menetetään tietoa, joka voisi olla arvokasta esimerkiksi suunniteltaessa hankintoja ja kirjaston hallintoa.

Kuten kaikki tiedämme, varsinkin yleisten kirjastojen resurssit ovat niukat, joten olisi hyvin järkevää haalia kokoon kaikki mahdolliset keinot, joiden avulla rajallisten resurssien kohdentamista voitaisiin parantaa. Sekä yleisten että tieteellisten kirjastojen toiminnoista on kerätty tilastotietoa jo varsin pitkän aikaa - lähivuosien tilastot ovat saatavilla vapaasti verkosta (Tieteellisten kirjastojen tilastotietokanta sekä Yleisten kirjastojen tilastotietokanta). Tiedon louhinnalla on kuitenkin tilastotietoon nähden ratkaiseva etu puolellaan: esiin saatava tieto on reaaliaikaista ja mahdollistaa nopean reagoinnin kirjaston toimintaympäristössä tapahtuviin muutoksiin. Esiin voi nousta myös tietoa, jonka pohjalta kirjastot voisivat kehitää kokonaan uusia palveluita, joka puolestaan parantaisi kirjaston asemia tietoyhteiskunnan kansalaisten tiedonlähteenä.

Ramin Miraftabin asiallista ja osuvaa kritiikkiä Mauri Ylä-Kotolan ja Mehdi Arain teoksesta Uusmediatieteen perusteet (Helsinki : Edita, 2000).

The Library Thing on palvelu, jonka käyttäjät voivat luetteloida kirjahyllynsä sisällön käyttäen tageja Flickr ja del.icio.us palveluiden tapaan. Kirjojen perustiedot poimitaan Kongressin kirjaston luettelosta Z39.50-yhteydellä, joten tietoja ei tarvitse syöttää tuskallisesti käsin.

Tagit ovat kuitenkin palvelun kiinnostavin ominaisuus. Alkukesästä luin Hope A. Olsonin teoksen The Power to Name, jossa ruodittiin kriittisellä otteella kirjastojen luettelointitietojen asiasanoitusta. Olsonin mukaan asiasanoitus on usein marginalisoivaa, sukupuolisesti värittynyttä ja yksipuolista - asiasanoitus on vallankäyttöä, joko tiedostettua tai tiedostamatonta. Olson ehdottaa yhdeksi ratkaisuksi näyttöluetteloa, jossa kirjaston asiakkaat itse voisivat asiasanoittaa teoksia ja luoda 'hypertekstipolkuja' eri kirjojen välille. Kirjan kirjoittamisen aikoihin folksonomia -käsitettä ei oltu vielä edes keksitty, mutta tagit tuntuvat tarkoitukseen ilmiselvältä ratkaisulta.

Koskahan kirjastojärjestelmätoimittajat heräävät? Library Thing on näppärä palvelu, mutta kirjaston näyttöluetteloon integroituna folksonomiat tulisivat todella suurten käyttäjäjoukkojen ulottuville.

Mikäli Freetag-tagimoduli olisi kirjoitettu Perl-kielellä PHP:n sijaan, vapaan Koha-kirjastojärjestelmän kehittäjät voisivat melko helposti rakentaa prototyypin tageja hyödyntävästä näyttöluettelosta.