Kartta kirjastosta
Macen tammikuisen postauksen innoittamana sain viimeinkin piirreltyä ensimmäiset Helmet-kirjastojen kokoelmaa kuvaavat tilastografiikat. Aloitin grafiikkojen takana olevan aineiston pyörittelyn jo kesäkuun helteiden aikaan, Helmet-kirjastojen julkaistua kokoelmatietokantansa avoimena datana. Proggis kuitenkin jäi telakalle, josta sen nyt viikonloppuna herätin henkiin virkistääkseni R-taitoja gradutaistoa varten.
Grafiikat ovat syntyneet Helmet MARCXML-aineistodumpista, joka on ajettu aluksi MODS-muotoon XSLT-muunnostiedostolla. Sen jälkeen tiedot muutettiin CSV-taulukkomuotoon toisella XSLT-muunnoksella. Ensimmäisen muunnosvaiheen olisi voinut hyvin jättää väliin, ja ajaa tiedot taulukoksi suoraan MARCXML-muodossa. Koin kuitenkin selväkielisen MODS-tiedostomuodon käsittelyn helpommaksi, siihen nähden että olisin MARCXML:ää pyöritellessäni joutunut miettimään, mikä kenttäkoodi vastaa mitäkin metatietoa.
Siivoilin muunnostiedostojen avulla syntynyttä CSV-taulukkotiedostoa pienillä Python-koodinpätkillä ja latasin tämän jälkeen tiedoston R-tilasto-ohjelmaan. Ärrässä mankeloin tiedot tarvitsemaani muotoon ja lopulta tuotin grafiikat R:n treemap-kirjaston avulla. Kaikki edellä mainitut ohjelmat ja työkalut ovat vapaata koodia.
Pidemmittä puheitta -- kokoelmagrafiikoita, olkaa hyvä. Pikkukuvaa klikkaamalla grafiiikan saa suurennettua. Mikäli grafiikkojen muoto on outo, Wikipedia-selvittää mistä on kyse (Treemapping-artikkeli).